Sukupuolen itsemäärittelystä

Eilen 10.10. oli Ylen A-Studiossa keskustelu tiettävästi ensimmäisestä miehestä, joka on Suomessa raskaana. Kyseessä on siis transmies, joka on saanut miehen henkilötunnuksen mutta sittemmin keskeyttänyt hormonikorvaushoitonsa ja tullut raskaaksi.

En nyt keskity siihen, että A-Studiossa oli taas kerran transsukupuolisten asioista keskustelemassa "molempia osapuolia" edustamassa Setan edustaja ja cis-sukupuolinen kansanedustaja, mutta ketään ainakaan transsukupuoliseksi eksplisiittisesti positioitua keskustelijaa ei ruudulla nähty.

Kaikkihan eivät siis välttämättä tiedä, että Suomessa on voimassa Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta, jonka 1 §:ssä määrätään muun muassa:

1) esittää lääketieteellisen selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa sekä siitä, että hänet on steriloitu tai että hän muusta syystä on lisääntymiskyvytön

Näiden selvitysten saamiseksi pitää jutella vähintäänkin kuukausitolkulla psykiatrisessa erityisyksikössä ja todistella koneistolle omaa sukupuoltaan. Minulla on kahdelta psykiatrilta paperit, joissa vakuutetaan, että "elän pysyvästi naisen roolissa" vai mitenkähän se menikään, ja gynekologilta paperi, jossa todistetaan, että olen lisääntymiskyvytön hormonihoidolla ollessani.

Tästä nyt sitten ihmiset kiistelevät. Olen ymmärtänyt, että parhaillaan on eduskunnassa käsittelyssä lakiesitys, jossa lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta luovuttaisiin. Moni aktivisti haluaisi muutakin: että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi yksilön itsemääräämisoikeuden piirissä ja ilmoitusasia. Ettei sen eteen tarvitsisi käydä läpi hämmentäviä ja nöyryyttäviä psykiatrisia tutkimuksia.

Joidenkin vastustajien argumentti on, ettei yhteiskunta voi sallia "vaillinaisia" sukupuolenkorjauksia. Että jos haluaa olla mies, niin sitten on loogista, ettei myöskään halua synnyttää. Tai pikemminkin, ettei saa haluta. Jos sitten kuitenkin on joku yksilö, joka haluaa sekä olla mies (siis saavuttaa miehisiä kehonpiirteitä ja tulla ympäristön kohtelemaksi miehenä) että synnyttää lapsen, niin tätä ei jonkinlaisen metafyysisen johdonmukaisuusfiilistelyn varjolla voida sallia.

Että mieluummin pitää asettaa kansalainen valinnan eteen: joko saat pitää hedelmällisyytesi tai kunnioitamme sukupuolikokemustasi ja myönnämme sinulle virallisen tunnustuksen sen mukaisesti.

Mutta ei tällä ole mitään merkitystä. Ihmisten sukupuolikokemukset ovat hyvin moninaisia ja yksilöllisiä. Keneltä se on pois, jos joku haluaa yhtä aikaa elää elämäänsä miehenä meidän edessämme, mutta silti toteuttaa unelmansa synnyttää oma lapsi ja perustaa perhe rakastamansa kumppanin kanssa?

Ei yhteiskuntajärjestelmä voi panikoida vuotaviksi huomaamiensa kategorioiden edessä niin pahasti, että asettaa näin mielipuolisia rajoitteita kansalaisten perimmäisille ihmisoikeuksille.

* * *

Oman sukupuolen itsemääräämiseen on siis oltava oikeus.

Miltä sitten tuntuu oikeasti määrätä sukupuolestaan?

Jälkeenpäin miettien oli todella rankkaa yhtäkkiä alkaa väittää maailmalle vastaan: olette väärässä sukupuolestani.

Itse vieroksuin jostain syystä monta vuotta juridisen sukupuolen muuttamista. Olen aiemmin jo kirjoittanut, että olen ollut aina aika pienikokoinen ja androgyyni. Vieläkin viihdyn androgyynissä vaatetuksessa ja, sanokaamme, kosmeettisessa olemuksessa, mutta se ei enää määritä identiteettiäni. Silloinkin, kun en vielä ollut varma naiseudestani, en ollut kuitenkaan mies. Suutahtelin silloiselle kumppanilleni, jos hän tuli sanoneeksi minua mieheksi.

Luulen, että oikeastaan pelkäsin. Vaikka halu ja tarve oli vakaa, pelko ja ulkopuolisuus pitivät minua kahleissa.

Mikä minä olen menemään naisten luo ja sanomaan heille, että minä olen kuin he?

Kuinka minä julkean astella isänmaani eteen ja vaatia, että henkilötunnukseni – tämä byrokraattinen kasteeni – perutaan, mitätöidään ja luodaan tuhkista uudestaan? Vain siksi, että minusta tuntuu siltä – siksi, että haluan?

Terapeuttini auttoi minua luottamaan itseeni ja pitämään itseäni arvossa. Jos kerran muutkin voivat, minäkin voin. Olen yhtä arvokas. Kun kerran laki on säädetty, se on kaikille sama, ja minäkin voin saada sen voimasta osani.

* * *

Isänmaata suopeampia ovat olleet suku ja ystävät. Äiti vieritti muutaman kyynelen, mutta saatuaan varmuuden siitä, että voin hyvin, hän on kanssani onnellinen. Kaikki lähimmäiset ovat yhä yhtä lähellä. Siitä ymmärrän kiittää onneani.