Monta vuotta sitten sukupuoli-identiteetin tutkimusjaksolla psykiatri kysyi, haluanko rinnat. Vastailin kierrellen, etten oikein tiedä. Olin silloin laiha, solakka ja pieni androgyyni ilmestys. Sanoin, että suhtaudun rintoihin ambivalentisti: jos sellaiset hormoneista kasvaa, niin kasvakoon, mutta en erityisemmin haikaile sellaisten perään.
Pari kuukautta hormonihoidon aloittamisen jälkeen säikähdin yhtenä aamuna kamalasti. Vasemman nännin vieressä oli kipeä peukalonpään kokoinen patti. Ensimmäiseksi aloin tietenkin pelätä, että voi saatana, onko minulla rintasyöpä! Heti perään muistin kuitenkin, että ai niin, tässähän on tätä uutta lääkitystä.
Vähän rauhoituttuani soitin hormonipolille. Gynekologi soitti myöhemmin samana päivänä takaisin. Kuvailin hänelle kyhmyä ja fiiliksiä – hän rauhoitteli, että kyseessä on varmasti vain normaali alkava rintarauhasen kasvu. Että se alkaa usein kipeänä turvotteluna nännin alla tai vieressä.
Olen saanut lääkäreiltä ja hoitajilta paljon kaikenlaisia papereita ja suullisia neuvoja, muttei niissä koskaan mainittu konkreettisesti, miltä rintojen kasvu tuntuu.
Ehkä gynekologeille ei tule mieleen puhua siitä aikuisille ihmisille. Ehkä se jotenkin kuuluu tyttölasten, äitien ja kouluterveydenhoitajien väliseen keskusteluun, josta olen vain jäänyt paitsi.
Nyt kun minulla alkaa olla jonkin verran rintavarustusta, suhtautumiseni koko aihepiiriin on kyllä muuttunut. En ole enää lainkaan välinpitämätön! Tissithän ovat ihan mahtava juttu! Ei sillä väliä, vaikkeivät nämä kovin isoiksi kasvaisi, mutta niiden olemassaolo ylipäätään kyllä ilahduttaa.
Rintani ovat kiinnostavat. Ne ovat pehmeät ja herkät, mutta kuitenkin jännittävän kiinteät. Olen nuorempana ollut runsaasti ylipainoinen, ja minulla oli jonkin verran "miestissiä". Mutta ei se ollut yhtään tällaista. Miestissit olivat vain roikkuvaa, löysää rasvaa. Nämä naistissini ovat paljon pyöreämmät ja asiallisemmat.
Nännipihat ovat leventyneet. Kosketusherkkyys on aivan eri kuin ennen. Kaipaan kosketusta rintoihini paljon enemmän kuin aiemmin.
Toivoisin vain, että tämä särky sekä pienimmästä tökkäisystä syntyvä jomotus jossain vaiheessa laantuisivat...
Mie (AFAB) olin aikanaan ihan paniikissa kun tissit rupesi kasvamaan vaikka oli siita koulussa ja muualla kerrottu. :D Kukaan ei vaan ollut maininnut mitaan siita kovasta kipeasta kyhmysta joka just ekana ilmestyy, oli vaan sanottu etta saattaa tuntua aralta, pah. Kuukausitolkulla olin ihan varma etta justiinsa kuolen syopaan.
VastaaPoistaHyva blogi, toivottavasti kirjoitat lisaa!